maanantai 25. toukokuuta 2009

Timeless Super DH Cup - Klaukkala (Mountainbike.fi)

Maastopyöräilyn alamäkiajon kansallinen Timeless Super DH Cup käynnistyi viikonvaihteessa Klaukkalan Tornikeskuksessa. Avauskilpailu ajettiin normaalista hieman poikkeavalla kaavalla, sillä Tornikeskuksen kahden vauhdikkaan DH-radan yhteisaika ratkaisi voittajan.

Vauhdikkaan ja aurinkoisessa säässä ajetun kilpailun voittoon ajoi Mountain Bike Club Finlandin Toni Berg päivän ainoana minuutin yhteisajan alittajana. Toiseksi sijoittui orimattilalainen Markus Olkkonen 0.73 sekuntia Bergistä jääneenä. Pronssimitali lähti järjestävää seuraa, DH Tornareita, edustavan Jari Karjalaisen matkaan.

- “Kisa meni hyvin, ekalla laskulla tuli pieni virhe lukkopolkimien kanssa, mutta onnistuin ajamaan ehjän toisen laskun”, kommentoi Toni Berg palkintojenjaon jälkeen. Berg on ehtinyt tällä kaudella kiertää jo kaksi maailmancupin kisaakin:
- “Olen erittäin tyytyväinen voittoon varsinkin viime viikkojen maailmancupien epäonnistumisten jälkeen! Tästä on hyvä jatkaa Fort Williamin maailmancuppiin ja EM-kisoihin”.

Alamäkiajon Timeless Super DH Cup kattaa tällä kaudella kuusi osakilpailua. Suomen mestaruuskilpailut ajetaan 29.8. Pälkäneen Sappeessa. Timeless Super DH Cup jatkuu juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna Nilsiän Tahkovuoren osakilpailulla.

Lisätietoja:
http://www.dhcup.net
http://www.pyoraily.fi



TULOKSET
Tornikeskus, Klaukkala 24.5.2009

Miehet
1. Toni Berg, MTBCF/Trek-Mountainbikeshop, 59,87
2. Markus Olkkonen, RMR, 1.00,60
3. Jari Karjalainen, DHT, 1.00,95
4. Aki Färm, DHT, 1.01,01
5. Visa Linnala, MTBCF/Kymi Anti-Flow, 1.02,28

Tulokset kokonaisuudessaan:
http://dhcup.net/tulokset/2009/Klaukkala2009-lopputulokset.pdf

Kuvia kilpailusta, (c) Mikko Hallikainen:
http://www.moneyshot.fi/gallery/dhklaukkala_su/


keskiviikko 20. toukokuuta 2009

La Bresse ja Andorra


Vuoden ekat kisat oli ja meni. Ihan kauheasti ei kerrottavaa jäänyt kisoista, koska ne nyt menivät enemmän tai vähemmän penkin alle. Kuitenkin tässä pieni kertomus koko reissusta:


Lähdimme liikkeelle miehityksellä, johon kuului lisäkseni Toni Berg ja Markus Olkkonen. Saimme halvat lennot Ryan Airilta, mutta ongelmat alkoivat jo Tampereen päässä kun pyörälaatikko painoi kolme kiloa liikaa ja vaatekassi vaatimattomat 22kg vaikka raja olikin 15,9kg. Siinä syntyi pieni paniikin poikanen, koska menimme kentälle tunti ennen lennon lähtöä. Noh, edessä oli tavaroiden jättäminen autoon ja loppujen sullominen muovikassiin ja kypärälaukkuun. Perille päästyämme totesimme vuokra-auton olevan aika naftin kokoinen, mutta jollain ihmeen kaupalla saimme kolme pyörälaatikkoa ja kassit tungettua "tila-autoon". Tästä suuntasimme kohti Frankfurttia Markuksen tädin täyspalveluun, ennen kuin matkasimme seuraaviksi päiviksi Bad Wildbadiin, Saksaan harjoittelemaan ennen kauden toista maailmancupin osakilpailua.

La Bresseen tultuamme kävimme kävelemässä kisaradan ja rata oli paljon vauhdikkaampi ja jyrkempi, mitä ennakkotiedot antoivat ymmärtää. Sain ajettua ekan päivän harjoituksissa vain neljä laskua, koska kaaduin pahasti ja satutin samalla polvea, joka oikuttelee vieläkin. Kisapäivään lähdin kuitenkin luottavaisin mielen, vaikka kunnolla en pystynyt kampea pyörittämään. Semifinaaleissa ajo kulki tavallaan hyvin, ainut että tuli ajettua aivan liian varovaisesti ja oikeassa jalassa ei polkuvoimaa ollut riittämiin. Tuloksena finaalista karsiutuminen. Osittain se johtui siitä, että oli kauden ekat kisat, eikä tiennyt yhtään kuinka kovaa siihen jatkopaikkaan olisi oikein pitänyt ajaa. Meidän koko poppoo karsiutui finaalista, joten päätimme lähteä varsinaisena kisapäivänä Todnaulle, Saksaan harjoittelemaan, koska sitä nyt tarvittiin. Kaikki siellä meni hyvin ja vauhtiakin löytyi, seuraavana päivänä menimme taas Bad Wildbadiin ajamaan ennen lepopäivää ja lentoa Gironaan, josta suuntasimme kohti Andorraa, kauden kolmatta MC-osakilpailua.

Gironan kentälle saavuttua meillä ei ollut vuokra-autoa, koska edellinen asiakas ei ollut sitä palauttanut. Onneksi kuitenkin saimme vuokraamamme auton ja matka kohti Andorraa alkoi. Andorraa kohti ajaessa alkoi sataa rankasti samalla kun lumihuippuisen vuoret lähestyivät. Kisapaikalle saapuessa kuulimme, että pe-la yöksi oli luvattu 15cm lunta. Onneksi tämä ei kuitenkaan toteutunut, vaan rata kuivui perjantain harjoutuksissa ja viikonlopun aurinko paistoi. Harjoitukset meni ihan eri malliin, mitä La Bressessä, olin ajamiseen tyytyväinen. Sain tehtyä perjantain ja lauantaiaamun aikana yhteensä 16 harjoituslaskua, jota voi pitää todella paljona mutta ajattelin että ei siitä haittaakaan ole. Semifinaaleissa ajo kulki hyvin, mutta radan loppupuolella eturengas puhkesi ajolinjalla olleeseen irtokiveen. Tämän jälkeen keskittyminen ja suurin yritys loppui, mutta koitin päästä alas edes kohtalaisessa ajassa, tuloksena karsiutuminen finaalista 5 sekunnin aikaerolla.

Vaikka tuloksellisesti kisoista ei jäänyt mitään käteen, oli reissu silti kannattava ja tästä on hyvä jatkaa kesäkuussa Sloveniassa pidettäviin Euroopan mestaruus kisoihin ja kauden viidenteen MC-osakilpailuun. Nyt tulevana viikonloppuna on Suomessa kauden avauskisa Klaukkalan Tornikeskuksessa, jonne lähden paikkaamaan näiden kisojen epäonnistumisiani.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Andorra, Lehdistötiedote (Mountainbike.fi)

Matti Lehikoinen 18:s Andorrassa
18.05.2009

Alamäkiajon maailmancup jatkui viikonloppuna Andorran Vallnordin osakilpailulla. Suomen Matti Lehikoinen paransi hieman sijoitustaan viikon takaisesta Ranskan osakilpailusta ajamalla nyt sijalle 18. Ranneleikkauksesta toipuva Lehikoinen parantaa vauhtiaan koko ajan, mutta ei kuitenkaan itse ollut aivan tyytyväinen ajoonsa:

- “Ihan OK kisa… Olin kyllä tosi pettynyt, koska tiesin että pystyn ajamaan 5 joukkoon ja sit tein 4 pientä virhettä kisassa ja tolla radalla ei vaan ollu varaa virheisiin. Aika-ajon jälkeen tiesin et pystyn ajamaan podiumille jos pysyn pystyssä”, Lehikoinen kommentoi kisan jälkeen.

Kilpailun voitti Steve Peat, joka oli ykkönen myös viikko sitten Ranskassa. Kilpailun voitto ratkesi vain kahden sadasosan erolla toiseksi tulleeseen Peatin maanmieheen Gee Athertoniin. Kolmanneksi nopein Vallnordin 1,2 km mittaisella radalla oli etelä-afrikkalainen Greg Minnaar. Lehikoinen jäi kärjestä reilut neljä sekuntia.

Muista suomalaisista finaaliin asti pääsi hienosti Markus Olkkonen, joka nappasi sijoituksen 71. Toni Berg ja Aki Färm karsiutuivat täpärästi aika-ajossa.

Maailmancupin seuraava osakilpailu ajetaan Skotlannin Fort Williamissa kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Lehikoinen lähtee kisaan toiveikkain mielin:

- “Odotukset on itelläni aika kovat ja tiiän mihin pystyn. Nyt vaan pitää tasasesti parantaa vauhtia ja kerätä pisteitä. Skotlannissa pystyn ajamaan tosi hyvin, mutta en oo ihan varma onko mun fysiikka vielä tarpeeks vahva sinne, mutta toivotaan että kädet pysyy tangossa kiinni!”

Lisätietoja:
http://www.vallnordbikeparkworldcup.com
http://www.uci.ch/templates/UCI/UCI5/layout.asp?MenuId=MTUzNTU&LangId=1



TULOKSET
Vallnord, Andorra 17.5.2009

Miehet:
1. Steve Peat GBR 2:22.05
2. Gee Atherton GBR 2:22.07
3. Greg Minnaar RSA 2:23.46
4. Michael Hannah AUS 2:23.71
5. Justin Leov NZL 2:23.93

18. Matti Lehikoinen FIN 2:26.37
71. Markus Olkkonen FIN 2:34.42

Toni Berg FIN 2:40.02
Aki Färm FIN 2:44.90

Tulokset kokonaisuudessaan:
http://62.50.72.82/ftpuci/ftpsportelectronic/ftptouci/MTB/2009/35180_RiderResult_DHI_ME.pdf

Naiset:

1. Sabrina Jonnier FRA 2:41.58
2. Emmeline Ragot FRA 2:45.45
3. Tracy Moseley GBR 2:45.47
4. Céline Gros FRA 2:47.77
5. Myriam Nicole FRA 2:48.41

maanantai 11. toukokuuta 2009

La Bresse, Lehdistötiedote (Mountainbike.fi)

Matti Lehikoinen 19:s Ranskan maailmancup-osakilpailussa


Maastopyöräilyn alamäkiajon maailmancup jatkui viikonvaihteessa Ranskan La Bressessä. Suomen Matti Lehikoinen sijoittui kisasssa yhdeksänneksitoista. Sijoitusta voidaan kuitenkin pitää vähintäänkin kohtuullisena, sillä Lehikoisen harjoittelua on viime viikkoina haitannut sitkeä flunssa ja vatsatauti.

Kilpailun voittoon ajoi brittikuski Steve Peat, joka jätti taakseen reilun sekunnin erolla australialaisen Sam Hillin. Kolmanneksi La Bressen 1,3 kilometrin mittaisella radalla ajoi Hillin maanmies Mick Hannah. Lehikoinen jäi kisan voittaneesta Steve Peatista reilut kuusi sekuntia.

Suomalaisista kisassa mukana olivat myös Toni Berg, Aki Färm ja Markus Olkkonen, mutta aika-ajon tulokset eivät riittäneet aivan finaaliin saakka.

Alamäkiajon maailmancup jatkuu jo ensi viikonloppuna Andorran Vallnordin osakilpailulla.

Lisätietoja:
http://www.labresse-worldcup.com/
http://www.uci.ch/templates/UCI/UCI5/layout.asp?MenuId=MTUzNjE&LangId=1



TULOKSET
La Bresse, Ranska 10.5.

Miehet:
1. Steve Peat GBR 2:07.14
2. Samuel Hill AUS 2:08.41
3. Michael Hannah AUS 2:09.00
4. Brendan Fairclough GBR 2:09.99
5. Gee Atherton GBR 2:11.15

19. Matti Lehikoinen FIN 2:13.72

Toni Berg FIN 2:24.45
Aki Färm FIN 2:26.78
Markus Olkkonen FIN 2:28.88

Tulokset kokonaisuudessaan:
http://62.50.72.82/ftpuci/ftpsportelectronic/ftptouci/MTB/2009/35594_RiderResult_DHI_ME.pdf

Naiset:
1. Sabrina Jonnier FRA 2:28.57
2. Tracy Moseley GBR 2:33.59
3. Myriam Nicole FRA 2:34.78
4. Mio Suemasa JPN 2:35.36
5. Emmeline Ragot FRA 2:35.89

Tulokset kokonaisuudessaan:
http://62.50.72.82/ftpuci/ftpsportelectronic/ftptouci/MTB/2009/35594_Rid

UCI World Cup, La Bresse, France - Finals

lauantai 9. toukokuuta 2009

UCI World Cup, La Bresse, France - Day 2

Aki on ajamassa kauden ensinmäistään World Cup kisaa Ranskassa. Aki ja Markus Olkkonen jonossa treeneihin alla.


Photo: Gary Perkin - Littermag.com