Vuoden ekat kisat oli ja meni. Ihan kauheasti ei kerrottavaa jäänyt kisoista, koska ne nyt menivät enemmän tai vähemmän penkin alle. Kuitenkin tässä pieni kertomus koko reissusta:
Lähdimme liikkeelle miehityksellä, johon kuului lisäkseni Toni Berg ja Markus Olkkonen. Saimme halvat lennot Ryan Airilta, mutta ongelmat alkoivat jo Tampereen päässä kun pyörälaatikko painoi kolme kiloa liikaa ja vaatekassi vaatimattomat 22kg vaikka raja olikin 15,9kg. Siinä syntyi pieni paniikin poikanen, koska menimme kentälle tunti ennen lennon lähtöä. Noh, edessä oli tavaroiden jättäminen autoon ja loppujen sullominen muovikassiin ja kypärälaukkuun. Perille päästyämme totesimme vuokra-auton olevan aika naftin kokoinen, mutta jollain ihmeen kaupalla saimme kolme pyörälaatikkoa ja kassit tungettua "tila-autoon". Tästä suuntasimme kohti Frankfurttia Markuksen tädin täyspalveluun, ennen kuin matkasimme seuraaviksi päiviksi Bad Wildbadiin, Saksaan harjoittelemaan ennen kauden toista maailmancupin osakilpailua.
La Bresseen tultuamme kävimme kävelemässä kisaradan ja rata oli paljon vauhdikkaampi ja jyrkempi, mitä ennakkotiedot antoivat ymmärtää. Sain ajettua ekan päivän harjoituksissa vain neljä laskua, koska kaaduin pahasti ja satutin samalla polvea, joka oikuttelee vieläkin. Kisapäivään lähdin kuitenkin luottavaisin mielen, vaikka kunnolla en pystynyt kampea pyörittämään. Semifinaaleissa ajo kulki tavallaan hyvin, ainut että tuli ajettua aivan liian varovaisesti ja oikeassa jalassa ei polkuvoimaa ollut riittämiin. Tuloksena finaalista karsiutuminen. Osittain se johtui siitä, että oli kauden ekat kisat, eikä tiennyt yhtään kuinka kovaa siihen jatkopaikkaan olisi oikein pitänyt ajaa. Meidän koko poppoo karsiutui finaalista, joten päätimme lähteä varsinaisena kisapäivänä Todnaulle, Saksaan harjoittelemaan, koska sitä nyt tarvittiin. Kaikki siellä meni hyvin ja vauhtiakin löytyi, seuraavana päivänä menimme taas Bad Wildbadiin ajamaan ennen lepopäivää ja lentoa Gironaan, josta suuntasimme kohti Andorraa, kauden kolmatta MC-osakilpailua.
Gironan kentälle saavuttua meillä ei ollut vuokra-autoa, koska edellinen asiakas ei ollut sitä palauttanut. Onneksi kuitenkin saimme vuokraamamme auton ja matka kohti Andorraa alkoi. Andorraa kohti ajaessa alkoi sataa rankasti samalla kun lumihuippuisen vuoret lähestyivät. Kisapaikalle saapuessa kuulimme, että pe-la yöksi oli luvattu 15cm lunta. Onneksi tämä ei kuitenkaan toteutunut, vaan rata kuivui perjantain harjoutuksissa ja viikonlopun aurinko paistoi. Harjoitukset meni ihan eri malliin, mitä La Bressessä, olin ajamiseen tyytyväinen. Sain tehtyä perjantain ja lauantaiaamun aikana yhteensä 16 harjoituslaskua, jota voi pitää todella paljona mutta ajattelin että ei siitä haittaakaan ole. Semifinaaleissa ajo kulki hyvin, mutta radan loppupuolella eturengas puhkesi ajolinjalla olleeseen irtokiveen. Tämän jälkeen keskittyminen ja suurin yritys loppui, mutta koitin päästä alas edes kohtalaisessa ajassa, tuloksena karsiutuminen finaalista 5 sekunnin aikaerolla.
Vaikka tuloksellisesti kisoista ei jäänyt mitään käteen, oli reissu silti kannattava ja tästä on hyvä jatkaa kesäkuussa Sloveniassa pidettäviin Euroopan mestaruus kisoihin ja kauden viidenteen MC-osakilpailuun. Nyt tulevana viikonloppuna on Suomessa kauden avauskisa Klaukkalan Tornikeskuksessa, jonne lähden paikkaamaan näiden kisojen epäonnistumisiani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti