Timeless Super DH Cup #2 - Tahko

Sloveniasta tultua kotiin pitikin jo parin päivän päästä lähteä ajelemaan kohti Tahkoa, kauden toista alamäkikisaa Suomessa. Kisa oli niin ikään FDA:n (Finnish Dowhill Association ry) kilpailu kuten kauden ensimmäinen kisa Klaukkalassa. Yhdessä SavoMTB:n kanssa pojat olivat puhaltaneet yhteen hiileen oivallisen radan ja samalla näyttävän tapahtuman Tahko 120 kuntotapahtuman kanssa.

Radan kävelyssä jotkin paikoista vähän arvelutti, että mitenköhän tässä riittä vauhdit jne, mutta kokonaisuutena rata Suomen mittapuulla näytti todella hyvältä. Samalla radasta oli noin puolet uutta. Perjantaina oli vuorossa harjoitukset, jossa itseä kiinnosti lähinnä se että miten uudet kohdat kuluu ja samalla vähän testailla linjoja. Paahtavassa auringonpaiseessa en tolkuttomiin jaksanut rataa tahkoa, koska matkaa hissille ja sieltä radan alkuun kertyi n. 2,5km. Ajoinkin vain viisi laskua kun kaikki sujui ja samalla säästelin seuraavan päivän kisoihin.

Lauantaina oli siis kilpailu, jota ennen aamun harjoitukset. Ajoin kaksi laskua n. 30-asteen lämpötilassa, tuntui vaan että nyt on pakko säästellä voimia kisoihin, koska olin edelleen väsynyt Slovenian matkasta. Rata kului kisaan aika paljon, mutta osa kohdista mielestäni nopeutui siitä, mitä ne esimerkiksi perjantaipäivän jälkeen olivat. Harjoitusten välissä oli poikkeuksellinen kolmen tunnin tauko ja kisat alkoivatkin vasta klo. 15.00 ja ensimmäinen oma kisalaskuni vasta puoli viiden maissa.

Ensimmäinen kisalaskuni kulki ihan kiitettävästi, en tehnyt virheitä mutta suurin hyökkäyskin puuttui. Olin 1. kierroksen jälkeen toisena, mutta eroa johtajaa oli miltei kolme sekuntia. Toiseen kisalaskuun lähdin parantamaan aikaa, tiesin että voittamiseen vaaditaan nappisuoritus, mutta kovavauhtisella suurimmaksi osaksi metsässä kulkevalla radalla se olisi vaikeaa. Toisen laskun starttini venyi sinne klo 19 tietämiin, alkoi tuntua jo himpun verran pitkältä päivältä kun olin aamulla jo seiskan aikoihin aamupalaa syömässä ja silti piti venyä parhaimpaansa. Lähdin laskuun vähän liiankin aggressiivisesti ja ajoinkin pari mutkaan vähän leveiksi, sen jälkeen ajo kulki hyvin ja menossa oli jo vauhdin makua. Radan loppuosassa sain säilytettyä kovan vauhdin kapeeseen rappusväliin ja siitä edelleen polkien kohti maalihyppyriä. Loppuhyppyri ei sujunutkaan ihan niin kuin halusin; Vauhtia hyppyriin oli ensinnäkin ihan liikaa, joten jouduin tekemään voimakkaan "imaisun" hyppyristä. Tämän jälkeen verkkokalvoille ilmestyi kauhuskenaario. Imaisin hyppyriä vähän liikaa ja ilmalennosta muodostui takakorkea, samalla kuin olin lentämässä tasaiselle. Lopputuloksena löin pääni riittävän kovaa ohjainkannattimeen, niin että en nähnyt hetkeen mitään ja vauhtikin hidastui hölkkävauhdiksi maaliviivalle. Jäin pohja-ajasta n.1,5 sekuntia, on paha sanoa että paljonko siinä lopussa meni aikaa, mutta ilman loppuhyppyrin räjähdystä en siltikään olisi pystynyt voittamaan kisoja. Kilpailun jälkeen kävin mielenkiinnosta vähän mittailemassa hyppyäni, se oli n. 10 metriä matkassa ja 3 metriä korkeudessa jotakuinkin tasaiselle, vielä niin että olin lähellä etten mennyt tangon yli. Olin toiseen sijaan tyytyväinen, koska se oli tällä kaudella 1. sijoitus, joka oli oikeasti sijoitus.

Jos unohdetaan kilpailusuoritukset, niin kaikille kisaajille jäi hyvä maku kisoista ja osa jopa kehui parhaiksi kilpailuksi Suomessa ikinä. Rata oli hieno ja kovavauhtinen, n. 45km/h keskinopeus kertoo sen puolestaan. Ajamisen ohella pystyi käymään uimassa, vähän virkistymässä ja kisapaikalla vallitsi muutenkin hyvä fiilis. FDA:n pojat on saanut poistettua vuosien mittaan tutuksi tulleen puulaaki-meiningin ja samalla aktiiviharrastajista huomaa että tämä laji voi olla myös kivaa. Tästä sitten seuraaviin kilpailuihin Jyväskylän Laajavuoreen 12.7, missä tavoitteena olisi nyt vallata se korkein koroke ja avata kauden voittotili.

EM-kilpailut Kransjka Gorassa ja Maribor MC

Kesäkuussa auton nokka suuntasi Ruotsin kautta kohti Sloveniaa, tarkemmin Kransjka Goraa ja Mariboria. Ensin oli vuorossa Euroopan mestaruuskilpailut Kranjska Gorassa ja siitä viikon kuluttua kauden 5. maailmancupin osakilpailu Mariborissa.

Kranjska Gora

Kilpailualueelle saavuttua matkalaiseni Markus Olkkosen kanssa katsoimme rinteeseen ja kuului: "Onpas pitkä maalisuora." Rata oli toisaalta aika siisti, mutta toisaalta ei. Radan alku kulki jyrkässä metsässä, jonne oli kisoja varten raivattu kokonaan ajamaton pätkä. Irtomaan häivyttyä radan pinnasta esiin tuli juuret ja aivan käsittämättömiä reikiä, lisäksi yläpätkältä löytyi vähintään kinkkinen juurakko-kivikko -kohta. Metsästä ulostultaessa rata yhdistyi samaan aikaan pidettyihin Masterien EM-kisoihin, joka oli ihan hienoa pätkää lukuunottamatta radan viimeistä minuuttia. Viimeinen minuutti ajettiin käytännössä tasamaalla polkien ja vauhtia keräten/säilyttäen ja yllätys sinänsä Eurosportin kuvaajat olivat laittaneet kamerat radan lähtöön ja sitten radan loppuosuudelle. Televisiosta katsoen kisarata näytti ihan karmivalta, siltä että tarviiko tuossa lajissa todella tuollaiset polkupyörät.

Sitten itse ajaminen. Treeneissä alkoi heti löytyä vauhtia lukuunottamatta radan yläosaa, mutta harjoitusaikojen loppua kohden ajo alkoi sujumaan kiitettävästi kaikkialla. Semifinaaleissa, jotka ajettiin sillä nimellä vaikka kyseessä olikin vain kellotettu treenilasku, ajoin perusvarman laskun vähän säästellen. Koko harjoitusten osittaiseksi ongelmaksi vähän muodostuikin se että oli saatava paljon toistoja radalla, että vähemmän teknisellä radalla löytäisi se maksimivauhi. Helteessä paljon polkemista vaatinut rata verotti mehuja miehestä treeneistä, koska oikeastaan jokaiseen kohtaan piti ajaa kovaa, muuten siitä ajamisesta ei ollut oikeen tuon taivaallisen hyötyä. Olinkin kisapäivänä vähän väsynyt, mutta se menee kisajännityksen piikkiin. Kisalasku sujui ihan hyvin radan puoleen väliin saakka, missä tein pienen ajovirheen ajettuani kovavauhtisesta vallimutkasta yli. Tästä muodostuikin todella iso virhe, koska edessä oli vajaa 100m polkusuora. Tämän jälkeen tein radan loppuosalla loivalla metsäpätkällä toisen pienen ajovirheen, joka kadotti vauhdin. Ajo kulki virheitä lukuunottamatta kiitettävästi, mutta virheet puhuivat puolestaan, 42. sija ei tyydyttänyt.

Maribor

Kranjska Goran kisojen jälkeen lähdimme kohti Mariboria, jossa kerkesimme ajaa kaksi aivan mahtavaan harjoittelupäivää ennen itse maailmancupin kisan alkua. Taas tuntui siltä, että tulipa ajettua hiljaa edellisissä kisoissa kun nyt vasta alkaa vauhti löytyä. Mariborin rataa oli muutettu vähän viime vuotisesta, pääsyynä oli keskituntinopeuksien laskeminen. Joka tapauksessa 90% radasta oli sama viime vuotiseen nähden.

Harjoitukset alkoi perjantaina kuivissa olosuhteissa paahtavassa auringonpaisteessa. Ajaminen natsasi heti ensimmäisestä laskusta lähtien ja olin hyvin luottavainen seuraavan päivän semejä ajatellen. Lauantaiaamuna herättyäni katsoin parvekkeelta ulos ja näky ei ollut kovin puhutteleva. Satoi kaatamalla ja oli kylmää. Siitä oitin mutarenkaat pyörään alle, aamupala kurkusta alas ja mäkeen. Radalle päästyä tuli ensin olo, että millä radalla nyt ajetaan, oli käsittämättömän liukasta ja radalta kului esiin lukuisa määrä juuria. Ajoin aamusta vain kaksi treenilaskua ja olin valmistautumassa semifinaaleihin, kunnes sain puhelun norjalaiselta kämppäkaverilta että semit on peruttu. Meidän suomalaisleirissä ilmassa leijui helpoitus, koska rata oli todella vaikea, oli ihme jos sieltä selvisi pystyssä alas tai ajamatta radalta ulos. Semit peruuttiin, koska hissit eivät pyörineet ukkosen takia ja toiseksi rata oli yksi iso puro alas asti. Semifinaalit siirtyi sunnuntaiaamulle ajettavaksi ennen varsinaista kisaa.

Sunnuntaina rata oli vielä liukas ja mutarenkailla tai leikatuilla mutarenkailla oli ajettava aamu ja semifinaalit. Rata kuivui vähitellen, oikeastaan semeissä liukkaita olivat enään kivet ja juuret. Rata oli vieläkin sellaisessa kunnossa, että virheettömästä laskusta pystyi vaan kuvittelemaan. Oma semifinaalilasku lähti hyvin käyntiin, mutta tein pari typerää ajovirhettä haudaten pyörän ratapatjoihin ja sitten kuuluisassa Mariborin rock gardenissa lähti pelit totaalisen käsistä ja hävisin näillä virheillä tolkuttomasti aikaa. Lopputuloksena 85. sija, karsiutuminen 0,70s erolla finaalista. Suurilla numeroilla ajaneet kuskit hyötyivät vähän lähtöpaikastaan radan kuivuessa ja siinä kuivui samalla omat mahdollisuudet päästä finaaliin.

Yhtä kaikki, vauhtia löytyy mutta se pitäisi vaan saada virheettömästi tuotua kilpailusuorituksiin. Kotiin päästyä sainkin suunnata kauden toiseen Suomen DH-kilpailuun Tahkolle.